Puhtain raaka-ainein kevyempään syömiseen

Mieleeni on kiirinyt aika-ajoin kuukausien aikana laihdutuksen aloittaminen ja olen pohtinut mielessäni millä tavoin aloitan laihduttamisen, keinoja kun on monia markkinoilla tällä hetkellä ja toinen kehuu toista ja toinen taas toisen dieetin toimivuutta. Ystäväpariskunta on laihduttanut lähes kaksikymmentä kiloa Cambridge tuotteilla ja he ovat onnistuneet sillä hyvin, samoin entinen työkaverini on saanut aikoinaan laihdutettua hyvin Cambridge tuotteilla, joten uskon niiden toimivan, kunhan sen kokee omaksi jutukseen ja sitoutuu siihen täysin. Itse pohdin lähtisinkö kokeilemaan myös kyseistä tuotetta, josta minulla on jo aiemmin pientä muutaman kuukauden kokemusta vuosien varrelta, mutta sillä hetkellä laihdutusinspiraationi katosi ja lopetin Cambridge valmennuksessa käynnit. Hetken vielä kokeilin myöhemmin Cambridge tuotteiden käyttöä itsenäisesti, mutta en jälleen onnistunut jatkamaan laihdutusta muutamien kilojen painonpudotuksen jälkeen vuorotyön ja kiireiden lomassa ja se loppui siihen. Tällä kertaa ajattelin laihduttaa puhtain raaka-ainein normaaliruoalla. Olen muutenkin e-aineiden kanssa aika tarkka ja suosin mieluiten puhtaita raaka-aineita. Aitoa ruokaa, väärentämättömän ruoan opas on paras kirja minkä voit lukea. Tämä kirja avasi silmäni ja antoi paljon hyvää tietoa arkipäivän ruokavalintojen tekoon. Kirjan lukemisen jälkeen olenkin alkanut lukemaan tuotteiden ainesosaluettelot läpi ja osaan valita puhdasta ruokaa. Kirja kertoo totuuden ruoasta, sen sisällöstä ja kertoo mikä on oikeasti puhdasta ruokaa ja mikä ei. Aiemmin olen laihduttanut noin puolessa vuodessa n.18 kg aivan normaali ruoalla, mutta täytyy myöntää, että olen saanut jokaikisen kilon hankittua itselleni takaisin sekä +8kg lisäksi edellisen laihdutuksen alkupainosta. Tässä tilanteessa ollaan nyt, joten suunnan on oltava jyrkästi kevyempään päin! Toivon teiltä samassa tilanteessa olevat tai samassa tilanteessa olleet ja laihdutuksessa onnistuneet kommentteja, vinkkejä ja palautetta, kun käyt vierailemassa sivullani 🙂 Juuri tultiin mäkiseltä vaunulenkiltä auringonpaahteessa ja nyt menen tekemään lounassalaattia, mukavaa ja kevyttä viikonloppua kaikille!

Vastaa